Omakuvan pohdintaa kysymysten avulla. Tehtävän voi tehdä joko yksin, pareittain tai ryhmässä.
Tehtävä
Jaa jokaiselle tehtäväkortilta löytyvä monistepohja, jonka kysymykset ohjaavat pohtimaan omia tunteita, tarpeita, vahvuuksia ja kehittämisen kohteita. Monistepohja löytyy tehtäväkortista.
Muistuta osallistujille, että kaikkiin kysymyksiin ei ehkä ole helppo vastata. On tärkeää, että tuntee omien vahvuuksien lisäksi myös omat heikkoudet ja huonot puolet sekä oppii hyväksymään myös ne.
Kun kaikki ovat valmiita, osallistujat jaetaan pienryhmiin, joissa käydään läpi muotokuvia. Kaikkia monisteeseen kirjoitettuja asioita ei ole tarpeen tuoda esiin, vaan jokainen saa omalta kohdaltaan miettiä, mitkä asiat haluaa jakaa oman ryhmänsä kanssa ja mitkä asiat haluaa jättää omaan pohdintaan.
Keskustelukysymyksiä
- Miltä kysymyksiin vastaaminen tuntui ja miltä tuntui kertoa omista vastauksista muille?
- Millaisiin kysymyksiin oli helppo vastata?
- Mitä kysymyksiä joutui pohtimaan pidempään?
- Miksi omien onnistumisten ja haasteiden pohtiminen on välillä tarpeen?
Lähde: Mannerheimin lastensuojeluliitto, Tunne- ja vuorovaikutus -materiaalit, viitattu 9.2.2016